Tekijä: Eero

Nimeni on Dino Nordström. Olen tämän kirjoittamisen aikana 31-vuotias lappilainen erilaistumattoman skitsofreniadiagnoosin saanut perheenisä ja filosofi-yrittäjä. Skitsofrenia on Psykoosisairauksiin ja niiden ryhmään kuuluva sairausdiagnoosi joka on nykymenetelmin käytännössä elinikäinen vaikka toimintakyky palautuisi. Suunnilleen 10 vuotta (ja risat) sitten jouduin onnettomuuksien sarjaan käytettyäni päihteitä ja jouduin pitkäkestoiseen psykiatriseen pakkohoitoon alettuani muun muassa kokemaan ajatuksieni muuttuvan ulkoistetuiksi ääniksi ja koettuani paljon aistiharhoja ja abstraktia yhteytymistä. En uskonut tilanteen olevan epänormaali ja olin melkein täysin sairaudentunnoton ja toipuminen ja luottamussuhteiden rakentaminen uudelleen kesti vuosien ajan ja olen yhä kestosuojalääkitystä käyttävä ”kuntoutuja”. Koin suurimmiksi tekijöiksi parantumisen puitteissa lainopillisuuden ja niin sanotusti säännönmukaisuuden integroimisen ajatuksiini ja sen mukaiset käytöstapaopit ja päihteettömyyden (absolutismin), jota suositellaan aina psyykenlääkkeiden käyttäjille ja muutenkin kaikille. Aistiharhoista en ole täysin päässyt eroon mutta lakia noudatan silti ja käyttäydyn normaalisti normien mukaisesti. Terveelliset elämäntavat ja vuosia kestänyt rauhoittuminen ja tieteellinen ajatustyö ja menneisyyden murheiden hyvittäminen toi voimavaroja ja tuo yhä ja nyt elän itsenäisesti ja voin olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Useita sairaalahoitojaksoja ja lääkekokeiluja on takana kaikkine kuntoutusmenetelmineen. Lääkkeet vähän väsyttävät mutta toistaiseksi lääkkeiden lopettaminen on aiheuttanut aina byrokraattisen hässäkän viranomaisten kanssa oikeus- ja terveysasioissa. Nykyään käytän mieltä koostavaa suojalääkettä melko tyytyväisenä, vaikkakin lääkeaiheiset pakkohoitokäsitykset ja -menetelmät mietityttävät paljonkin aihepiirissä joskus jopa kuormittavasti. Lääkkeet kuitenkin ovat lääkkeitä.

Olen kehittänyt itse terminologisesti ”abstraktin fundamentalismin oireyhtyvyyssyndromatiikkaehkäisy & absolutismiin perustuva leksikaalis-etymologinen symbolifunktio -oppijärjestelmän” joka kaikessa jargonissaan käytännössä tarkoittaa sitä että ei sitoudu epätodentuntuisiin asioihin missään hetkessä ja käyttäytyy normaalisti normien ja lakejen mukaisesti ja käyttää sanoja ja merkityksiä normaalisti ja käytännönläheisesti käytöstapamallia ajatellen todellisten asioiden merkeissä ja varassa ja mukaisesti, vaikka kokisi aistiharhoja, näin selviydyn päivittäin ”vilkkaan mielikuvitukseni” kanssa; lakia kun noudattaa ihan liikennesääntöjä ja fysiikan lakeja myöten niin ei tarvitse stressaantua dialogimaisten ajatusten vuoksi. Se tuntuu hyvältä.

Minulla on filosofina kuitenkin joskus hieman kyseenalaistava kanta-asenne joihinkin sekavuus- ja selkeystilojen välisiin rajapiirtoihin ja elinikäiseen psykoosisairausdiagnoosiin suhtautumiseen, mutta lääketiede on melko leksikaalista (säännönmukaista) touhua, perustui se sitten mihin tahansa tieteelliseen tutkimukseen kestävän kehityksen parissa. Koen sen silti järjissäni olevan kuitenkin pitkälti sairaudentunnottomuutta sillä tiedostan kokeneeni aistiharhoja ja yhteytymistä abstrakteihin tunneformuloihin.

Se siitä, kiitos siitä että saan olla jäsen ja että meillä on nyky-yhteiskunnassa tukea ja turvaa alan aihepiirissä ja toivon että yhdessä voimme kehittää kestävästi keskustelemalla mielenterveysalan aiheita ja alan aihepiiriä ja suojella kaikkien mieliä ja terveyttä ja ihmisoikeuksia alalla ja aiheessa ja yhteiskunnassa jossa niin sanottu etymologinen etymologia eli todenmukaisuusoppi on kestävän kehityksen puitteissa aina vähän hakusessa.