Tietoa psykoosista

Tekstin on kirjoittanut Nouseva mieli – Suomen skitsofreniayhdistys ry:n hallituksen jäsen, psykologian tohtori ja kliininen psykologi Tomi Bergström. Julkaistu 22.12.2020.

Psykoosi-käsitteellä viitataan monenlaisiin inhimillisiin kokemuksiin, joille yhteistä ajatellaan olevan todellisuudentajun vääristyminen. Esimerkiksi erilaisia harhaluuloja ja harha-aistimuksia voidaan kutsua psykoosiksi. Henkilö voi kuulla ääniä, joita muut eivät kuule, tai hänellä voi olla kuvitelmia ja uskomuksia, joita muut eivät jaa. Tällaisia kokemuksia on jokaisella meistä jossain määrin. Tunteemme ja ajatuksemme ovat aina omanlaisiamme, ja siksi me myös tulkitsemme todellisuutta aina omalla tavallamme. Jotkut inhimilliset kokemukset ja tavat hahmottaa maailmaa voivat kuitenkin tänä päivänä aiheuttaa sellaisia ongelmia, että niitä pyritään ratkaisemaan lääketieteen keinoin. Tautiluokitusjärjestelmissä psykoosiksi tulkittavia kokemuksia kuvataan yleensä skitsofrenian ja muiden vakavien mielenterveysongelmien tyyppioireina, mutta niitä löytyy myös moneen muun diagnoosiluokan alta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että mielenterveysdiagnoosit ovat vain oirekuvauksia, eli synonyymeja sen hetkisille kokemuksille ja elämänhaasteille. Ne eivät ota kantaa siihen, miten tietynlainen oire tai ongelma on kehittynyt, eikä psykoosin syitä kunnolla tunneta. Voi esimerkiksi olla, että joillakin ihmisillä on synnynnäinen valmius hahmottaa maailmaa tavalla, joka valtaväestöstä poikkeaa. Toiset taas kokevat tunteita voimakkaammin kuin toiset. Useimmiten psykoosiksi tulkittavia kokemuksia aiheuttavat kuitenkin ihmissuhdevaikeudet, syrjintä, unettomuus ja oikeastaan mikä vaan pitkittynyt kuormittuneisuus. Tällaisia kuormitustekijöitä ei kuitenkaan osata psykoosiin aina yhdistää, eikä niistä välttämättä osata myöskään kysyä, jos hankala tilanne tulkitaan vain mielenterveyshäiriön oireeksi.

Osaltaan psykoosin syytekijöiden selvittämistä hankaloittaa se, että psykoosiksi voidaan määritellä hyvin laaja kirjo erilaisia inhimillisiä kokemuksia. Yksi voi kuulla ääniä, toinen kuvitella asioita ja kolmas voi käyttäytyä muuten vain tavalla, jonka joku jostakin syystä kokee poikkeavana. Tietyn inhimillisen kokemuksen määritteleminen poikkeavaksi on näin ollen kytköksissä siihen ympäröivään maailmaan ja kulttuuriin, jossa ihminen elää. Sen vuoksi psykoosissa ei useinkaan ole kyse ainoastaan yhden ihmisen ongelmasta tai sairaudesta, vaan se on vastavuoroisesti kytköksissä myös muihin ihmisiin.

Koska psykoosissa on kyse erilaisista asioista, on oletettavaa, että myös näihin asioihin johtaneet tekijät ovat erilaisia. Siksi tiede ei ole pystynyt kunnolla vastaamaan siihen, mikä psykoosin aiheuttaa tai edes siihen, mikä psykoosi lähtökohtaisesti on. Yhdellä kyse voi hyvinkin olla aivojen rakenteellisesta ongelmasta, toisella aivotoiminnan hetkellisestä poikkeavuudesta, kolmannella henkisestä kokemuksesta ja neljännellä normaalista reaktiosta pitkittyneeseen stressiin. Joskus kyse on siitä, miten ihminen tietoa ja tunteitaan käsittelee. Useimmiten kyse on kuitenkin jollakin tapaa vuorovaikutusongelmista; väärinkäsityksistä, konflikteista ja vaikeudesta ilmaista itseään tietyssä hetkessä selväsanaisesti. Kuka tahansa meistä pääsee psykoosiksi tulkittavaan tilaan olemalla riittävän pitkään eristyksissä, olemalla nukkumatta tai käyttämällä pitkäkestoisesti tietynlaisia päihteitä ja lääkeaineita. Jollekin kyse voi olla kaikesta edellä mainitusta.

Monien mielestä psykoosin ja skitsofrenian kaltaiset käsitteet ovatkin harhaanjohtavia; ne saavat yksilölliset tilanteet ja kokemukset näyttämään mielenterveyshäiriön, eli oirekuvauksen oireelta. Kyse on tällöin kehäpäätelmästä, jossa oirekuvan katsotaan itsessään aiheuttavan oireilua. Tällainen päättelyketju voi vaikeuttaa niiden asioiden ratkaisemista, jotka tilanteen taustalla todellisuudessa vaikuttavat. Lisäksi näihin käsitteisiin liittyy perusteettomia uskomuksia ja ennakkoluuloja, jotka alkavat herkästi elää omaa elämäänsä. Voi käydä niin, että diagnoosin saanutta ihmistä kohdellaan ja hänen olemistaan tulkitaan lähinnä näiden ennakkokäsitysten kautta.

Toki jotkut kokevat merkityksellisenä sen, että oireiden katsotaan johtuvan sairaudesta tai mielenterveysongelmasta. Vaikka monimutkaisten elämänongelmien taustalta ei voida tai tarvitse löytää syyllisiä, saatetaan nykymaailmassa ihmisiä valitettavan herkästi syyllistää, mikäli kyse ei ole riippumattomasti määriteltävästä sairaudesta. Toiset taas voivat kokea diagnoosin ihmisoikeusloukkauksena. Tärkeää olisi muistaa, että ongelmalliseen tilanteeseen johtaneet tekijät ovat aina yksilöllisiä, kuvattiin niitä millä käsitteellä hyvänsä.

Mikään edellä kuvatusta ei tarkoita, etteikö tietyt inhimilliset kokemukset voisi aiheuttaa merkittävää haittaa yhdelle tai useammalle henkilölle, tai etteikö ihmisille olisi tarjottava sitä apua, jota he kiistatta tarvitsevat. Päinvastoin. Jos pystyisimme paremmin huomioimaan inhimillisten kokemusten ja elämänhaasteiden yksilöllisen luonteen, pystyisimme todennäköisesti paremmin näistä kärsiviä ihmisiä auttamaan ja niitä kuormitustekijöitä ratkomaan, jotka hankalaan tilanteeseen alun alkaen ovat johtaneet. Maailmalla palvelujärjestelmät ovat kehittymässä tähän suuntaan pitkälti mielenterveyspalveluita käyttäneiden vaikuttamistyön ansiosta.

Ensisijaista on kuunnella ihmisten omia kokemuksia ja sitä, millaisia merkityksiä he itse kokemuksilleen antavat. On tärkeää antaa tilaa toiselle ja pyrkiä yhteistyössä ymmärtämään, että mistä siinä kohtaa mahtaa olla kyse. Monet ovat esimerkiksi huomanneet, että ihmisen kokemusten kyseenalaistaminen vain voimistaa harhamaailmaa. Tämä ei tarkoita, että harhoihin pitäisi lähteä mukaan. Riittää, että ihmisen omaa kokemusta kunnioittaa, on ihmisen kokemuksesta kiinnostunut ja pyrkii parhaansa mukaan olemaan apuna, kun ihminen hätää ilmaisee. Riittää, että pyydämme ihmistä kertomaan enemmän ja samalla itsekin avoimin mielin pohdimme, että mitähän erilaiset kokemukset ja näkökulmat voisivat siinä kohtaa tarkoittaa. Näin me saamme luotua tilanteesta jaettua ymmärrystä, eivätkä ne harhatkaan välttämättä enää niin harhoilta vaikuta. Usein kokemuksista tulee jollakin tapaa ymmärrettäviä.

Jaettua ymmärrystä voidaan käyttää tarpeenmukaisemman hoidon tukena. Koska tilanteeseen johtaneet asiat ovat erilaisia, hyötyvät ihmiset myös eri asioista. Joku voi esimerkiksi hyötyä siitä, että hankala tilanne ja siihen liittyvät kokemukset rauhoitetaan psykoosilääkkeellä, eli aivojen dopamiinijärjestelmää salpaamalla. Toisessa tilanteessa lääke taas voi aiheuttaa merkittäviä haittoja ja pahimmillaan hankalaa tilannetta vain pitkittää. Joku hyötyy keskusteluista tai psykoterapiasta, toinen taas toiminnasta ja kolmas yksin olemisesta. Joku kaipaa tukea kotiin ja toinen taas ei.

Tilanteesta riippumatta me ihmiset tarvitsemme ymmärrystä ja hyväksyntää vuorovaikutussuhteissa. Tilanteesta riippumatta kunnioittava, utelias ja ihmisen omia kokemuksia arvostava kohtaaminen lievittää niitä monenlaisia hankalia kokemuksia, joita me tänä päivänä psykoosiksi kutsumme.

Kirjallisuutta:

Alanen, Y. O. (2009). Kohti humanistisempaa psykiatriaa. Psykoterapia, 23(3), 226-240.

Allsopp, K., Read, J., Corcoran, R., & Kinderman, P. (2019). Heterogeneity in psychiatric diagnostic classification. Psychiatry Research, 279, 15-22.

Beards, S., Gayer-Anderson, C., Borges, S., Dewey, M. E., Fisher, H. L., & Morgan, C. (2013). Life events and psychosis: A review and meta-analysis. Schizophrenia Bulletin, 39(4), 740-747.

Bergström, T. (2020). Näkökulma laajenee, mielenterveysstigma vähenee. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 57(1).69-71.

Bergström, T. (2019). Psykososiaalisia selitysmalleja psykoosi-ilmiön ymmärtämisen ja integratiivisen hoidon tueksi. Lääkärilehti, 74(13), 806-811.

Seikkula, J., & Alakare, B. (2004). Avoin dialogi: vaihtoehtoinen näkökulma psykiatrisessa hoitojärjestelmässä. Duodecim, 120(3), 289-296.

van Os, J. (2016). ”Schizophrenia” does not exist. BMJ, 352, i375.

van Os, J., Guloksuz, S., Vijn, T. W., Hafkenscheid, A., & Delespaul, P. (2019). The evidence-based group-level symptom-reduction model as the organizing principle for mental health care: time for change? World Psychiatry, 18(1), 88-96.